Se on ehkä parasta lämpimänä iltana. Ko on kävelemässä koiran kanssa ja sitte ei kuulu mitään muuta ko tassuista lähtevä ääni ko ne osuu asfalttiin. Täällä ei vain ikinä niin hiljasta ole mihinkhään aikhaan vuorokauesta.
Viikonloppu oltiin taas kotona. Rilla alkaa olla jo kokenu junamatkustaja. 5-15 minuuttia niin neiti on jo kuukahtanu ja malttaa olla rauhassa koko kolmen ja puolen tunnin matkan. Muutenki koira on rauhottunu. Tai siis ossaa jo käyttäytyäkki - aina tietekki välissä iskee hepulikohtaus, mutta neki menee nopeasti ohi.
Haukkuminen on tässä talossa se kuuma sana. Alakerran koirat rähjää päivät ja yöt. Rilla haukahtelee aamulla ruokaa oottaessa muutaman kerran, silti huolehin siitä, että haukkuuko tuo liikaa. Kieltämällä se kyllä sen lopettaa. Muutenki olen tosi ylpeä ko Rilla uskoo ei:n tosi helposti. Kerran huomauttaa niin silloin kielletty asia jää...yleensä.
Nyt se vetelee hirsiä sohvan alla, parin tunnin päästä, kun neiti herää, oli aikomus lähteä käymään Pyykkärin rannassa. Jospa siellä olis nyt niin rauhallista, että vois vapaana juosta. Sieltä vain löytyy mettästä aina kaikkea kivvaa, kalan raatoja tai luun kappaleita. Sitte taistellaan poislähtemisestä. Noh, käydään kumminki kokeilemassa miten onnistuu.
Ennen töitä pitää käydä ostamassa matolääke: viikon päästä eka rokotus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti