Sivut

maanantai 10. toukokuuta 2010

liitelyä ja näytelmöintiä osa 2.

Edellisen kirjotuksen otsikko passaa tähänki kirjotukseen paremmin kuin hyvin. Alotetaan näytelmöinnistä. Viikonloppuna, lauantaina oli Pellossa ryhmänäyttely, jossa Rilla oli juniorinartuissa. Tuomarina oli Harto Stockmari.

Arvostelu: Narttumainen kokonaisuus. Oikeat mittasuhteet. Hyvä pää ja purenta. Hieman painunut ylälinja, jyrkkä lantio. Hyvä runko. Rodunomaisesti kulmautunut. Nöyrä käytös. Liikkuu normaalisti. Karva ok.

Rilla käyttäyty näyttelypaikalla normaalisti, toki piti vähän sanoa muille koirille ja ilmottaa muilleki olemassaolostaan. Ehkä oltais saatu tulla pikkusen aiemmin, jotta Rilla olis ehtiny paremmin rauhottua tilanteen. Kehässä jaksoi seistä hienosti nakin voimalla ja liikkeetki meni hyvin. Kummastelin kyllä tuomaria, kun ei pyytänyt kuin kerran ottamaan kehän ympäri. Mitä sitten myöhemmin kuulin, niin ko. tuomari harrastaa kuulemma usein sitä, että ei katso liikkeitä sen enempää kuin yhden kerran kehän ympäri. Seuraavan kerran näytelmöidään sitten Rovaniemellä, missä Kita-isä on mukana.

Tänään käytiin sitten toisen kerran agilitytreeneissä. Tällä kertaa uusina esteinä oli pussi ja rengas. Pussiin Rilla meni oikein reippaasti ja saatiin lopputreeneistä otettua jo muutama toisto niin, ettei kukaan pitänyt pussin suuta irti maasta. Renkaassa ei ollut mitään ongelmaa, meni hyvin eikä arastellut ollenkaan. Lisäksi otettiin hyppysarjaa, ensin kahdella esteellä ja vielä kolmella hypyllä. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti, kahden hypyn sarjassa Rilla loikki miten sattui, ja suorastaan rymysi esteet läpi. Kolmen esteen sarjassa, jossa jo kiinnitettiin huomiota myös ohjaamiseen meni hienosti ja vauhdilla kaikki.

Odotteluaikana tein omatoimisesti keppejä, ja selvästi niissäkin on edistystä tapahtunut. Rilla jaksaa kuunnella ohjaamista, ei enää rynni kieli pitkällä palkkaa kohti. Mutta selvästikään se ei ole vielä tajunnut, että sitte saa taas mennä lujaa kun menee kepit oikein. Otettiin myös A:ta, jossa painotus kontaktialueella. Tässäki Rillalla selvästi ajatus on siitä, että täysillä saa mennä ja sitte pitää pysähtyä ennen kuin saa jatkaa, mutta ihan loppuun asti herneet ei ole kohdannu.

Jälkiä ei olla nyt tehty, mutta kotona pikkuveli-Arttu teki meille hienot jälkikepit, että päästään niitä opettelemaan tässä pikkuhiljaa.

tiistai 4. toukokuuta 2010

liitelyä ja näytelmöintiä

Onpas taas aikaa vierähtäny. Pk-tottikset saatiin tältä keväältä päätökseen ja hyvä mieli jäi niistä. Kesä niiden osalta omatoimista treenailua. Tottiksen rinnalle pikkuhiljaa olen taas alkanu jälkeä muistutella. Kaks ihan pientä, noin 50 m:n jälkeä päättyen ruokakupille olen tehny. Nätisti Rilla jaksaa jokasen haistaa, jokasella askeleella onki ollu makupalaa tarjolla. Jahka metsät sulaa ja sataa pari kertaa, että homeet katoaa niin aktiivisemmin sitä sitten. Tänä kesänä tarkoitus opettaa nostamaan kepit ja tavarat jäljeltä.

Huhtikuun puolessa välissä käytiin Pellossa 8A:n järjestämässä mätsärissä räjäyttämässä potti. Rilla oli yllättäen ensin punasten aikusten paras ja lopulta BIS, huolimatta siitä, että istahteli aina välissä kehässä. Seisomisessa on ongelmaa, tai lähinnä sen kestossa. Tarjoaa istumista liianki helposti siksipä ollaan kestoa siihen harjoteltu. Viikko sitte käytiin täällä Oulussa ESY:n mätsärissä, missä Rilla sai punasen nauhan kans, mutta ei sitten sijoittunut enää jatkossa. Seisominen meni selvästi paremmin, mutta kenguruloikkaa piti vähän vetää juostessa sitte. Josko ens viikonlopulle viralliseen ryhmänäyttelyyn saatas molemmista mätsäreistä parhaat puolet ja kaikki menis nappiin. Pellon näyttelyyn on ilmotettu vain 7 porokoiraa, joista luultavasti 3 on narttuja. Melko varmasti saadaan yksin pyörähdellä siellä junnukehässä.

Eilen käytiin ensimmäistä kertaa agilitytreeneissä. Oulun lappalaiskoirien alajaosto järjestää alkeiskurssin Hiukkavaaran koirakoululla. Ensimmäisellä kerralla otettiin putkea, keppejä ja a:ta. Putki meni ongelmitta heti kun Rilla tajusi, että kun menee läpi niin saa lihapullia. Keppien kanssa tapahtui ehkä hetkittäinen herneiden kohtaaminen, mutta kiinni ne ei kyllä vielä jääny. Se oliski ollu jos se ne heti olis tajunnu. A on esteenä tuttu jo pk-tottiksista. Nyt vain piti Rillan mielestä tosi tyhmästi jäähä oottamaan alastullessa - ei saanukaan juosta täysillä loppuun asti lihapulla-alustalle.

Hyvin meni ekat liitelyt, ite tykkäsin ohjaajasta tosi paljon. Tahti oli hyvä, ja sitä mukaa kun esteitä oltiin käyty sai ottaa niitä itsenäisesti. Vauhtia Rillalla tosiaan piisaa, vieläkö saisi sen pään pysymään mukana menossa niin hyvä tulee. Mutta onpahan meillä vielä viisi kertaa aikaa saada ne herneet kohtaamaan.