Sivut

torstai 7. kesäkuuta 2012

Kahden viikon aksat

Treeneissä käydään vaikka täällä ei mitään kuulukaan. Iki-ihanien työvuorojen vuoksi on ollu pientä säätämistä agilityvuorojen kanssa, mutta onneksi Koirakoulu Vietillä ollaan valmiit tulemaan vastaan ja järjestämään korvaava vuoro samalle viikolle niin pitkää taukoa ei tule.

Vappukoira nauttii auringosta.


Ollaan siirrytty hallista ulos treenaamaan ja voi pojat kuinka se on pieneen porokoiraan tuonu vauhtia. En tiiä johtuuko se siitä, että Hiukkavaarassa oleva halli on aika pieni (verrattuna Pellossa olevaan Rohki-halliin). Aivanko Rilla niiden tilaa jakavien seinien takia ei päästelis täysillä siellä sisällä. Mutta ulkona kyllä, siellähän aivan itekki hengästyy ko yrittää koiran perässä pysyä (tai siis askeleen eellä).

Kahden viikon aikana treeneissä on ollu mukana myös kontakteja, mistä puhuttiin ohjaaja-Sannin kanssa, että ne ei ainakaan ongelma ole. Toki niitä aina voi vahvistaa, mutta tosi hienosti Rilla kontaktiesteet suorittaa. Mutta se meän murheenkryyni on kepit. Rilla tasan tietää mitä sen pittää tehä, mutta itsevarmuus ei riitä. Nyt molemmilla viikoilla radalla on ollu kepit pitkän suoran päässä, joten kaikista järkevintähän ois, että koira osaa suorittaa ne itsenäisesti ja hakeutua hyppyjen jälkeen niille. No ei meillä vain.
Vaelluskaverit Rilla ja Taiga

Kesän lopulle voisin ajatella ensimmäistä kisastarttia. Jos saadaan kepit kuntoon. Ollaanki menossa nyt viideksi päivää Pelloon, joten käydään varmasti hallilla tekemässä sekä keppi että kontakti äkseerausta. Myöski sunnuntaina olen luvannu vetää näyttelytreenit.

Ei kukaan haluais ostaa pohjavillaa? Meiltä sais nyt halvalla, jopa ihan ilmaseksi. Senku noutaa vain pois.