Sivut

torstai 5. huhtikuuta 2012

Erkkari ja aksaa

Sunnuntaina oli lappalaiskoirien erikoisnäyttely Pellossa. Koska ite olin näyttelyn sihteerinä ja edellisenä iltana tuomari-illallisella tuomareiden kanssa, en itse kehdannut esittää Rillaa. Onneksi Saara tuli muiden Iltahämyläisten kanssa Pelloon ja lupautui esittämään Rillan. Tuloksena Marja Talvitieltä ERI. Luokassa ei enää sijoituttu, sillä oli niin paljon muitakin ERI:n saaneita koiria.

Arvostelu löytyy tuolta näyttelyt-linkin takaa.

Maanantaina väsyinein silmin sitten jatkettiin agilityä. Luvassa oli taas noin 20 esteen rata, joka tehtiin kahdessa pätkässä ja lopuksi vielä yhtenä koko settinä. Saatiin Sannilta lainaan palkkaleluksi "namimuna", eli putkelo, jonka sisään laitetaan ruokapalkka ja koira saa sen puraisemalla auki. Uusi palkkaus toimi paremmin, mutta selvästi neiti näppärä alkaa turhautua kolmen vedon jälkeen. Tottakai, palkkausta on selvästi vähemmän kuin normaalisti. Pitääkin siis tihentää sitä, ja lappalaisvuorolla kun käydään aksaamassa niin palkata tiheämmin.

Edelliskerralla opetellut keinu ja pujottelu meni tosi hyvin, ja pystyin ottamaan ne jo hyvin osana rataa. Halli, missä treenataan on vain tosi pieni ja siellä on paljon pylväitä, mitkä tuo oman lisänsä kuviohin. Mutta ainaki näiden treenien jälkeen ei pitäis olla ongelmaa tiukoissa käännöksissä. :D

Loppuun vielä kuva ensi kesän vaelluskavereista. Taiga on nyt 5 kk vanha collie, ja lähtee vaellusporukan mukana Kebnekaiselle ensi kesänä. Taiga on myös narttu, joten sillä totutellaan Rillaa ja Taigaa toisiinsa mahdollisimman paljon, ettei sitten tunturissa tule ongelmia.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti