Sivut

tiistai 13. heinäkuuta 2010

pieniä iloja

Miten voikaan pieni porokoira olla iloinen vesisateesta? Yleensä sateella Rilla kävelee korvat luimussa ja kodin näkyessä kiristää tahtia. Vaan ei tänään. Pitemmän hellejakson päätteeksi nyt illalla alkoi ukkostaa. Päätin käyttää Rillan iltakiekalla ennen kuin alkaa sataa kovemmin ja samalla pelastaa päivällä pestyt matot uudelta huuhtelulta. Nostin matot sisälle ja kun oltiin kiertämässä meän vakio iltalenkkiä alkoi ropista. Tällä kertaa ei ollut puhettakaan mistään luimikorvista, samanlaista hepulointia oli havaittavissa kuin lumisateesta: pisaroita piti yrittää nappailla suuhun ja vesisateen yltyessä vedettiin pienet riemukierrokset. Ilmeisesti tuo kaivatun helpotuksen koirillekin nämä kuurot.

Hirveästi ei olla siis lenkkeilty näillä keleillä. Lähinnä irtipitolenkkejä, että saa Ripatti kulkea omaan tahtiinsa ja mielellään sellaisille paikoille, missä vettä on lähettyvillä. Alkukuusta käytiin Hipun ja Nopan kanssa pr-keikalla: kaverini Sanna haaveilee paimensukuisesta lapinkoirasta, joten Hippu ja Noppa esiintyivät rodun edustajana, Rilla oli vain mukana lyömässä löylyä lisää, ettei tule harhaluuloja lappalaisten rauhallisuudesta.

Kitan ja Rukan kanssa lenkkeiltiin myös, samoin uusi tuttavuus pslk Hupi tavattiin eilen. Hupi sai huijattua Rillan jopa melkein uimaan, ainakin kahlaamisessa tehtiin ennätys.

Kitan kanssa käytiin myös näyttelyssä viikonloppuna. Kohteena oli Oulun kansainvälinen näyttely sunnuntaina. Tuomarina Hannu Talvi. Rilla sai ensimmäisen erinomaisensa ja lisäksi pokattiin paras narttu 2 -titteli sekä vara-serti ja vara-cacib. Arvostelu meni näin:
Hallava riistanväri. Hyvä koko ja mittasuhteet. Voimakas pitkä pää. Hyvä, pitkä runko. Löysäähkö eturaajojen kiinnitys. Hyvät takaraajat. Normaali turkki. Hieman kierteinen häntä. Seilaavat etuliikkeet. Hyvä takaliike.

Kaikilta aiemmilta tuomareilta on tullut moitetta takaliikkeistä, nyt mentiinki sitten toisinpäin. Talvelle kyllä pitää tulevaisuudessakin viedä Rilla, kerran kun tyypistä tykkäsi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti