Sivut

sunnuntai 25. lokakuuta 2009

ensimmäinen näyttely

Käytiin nyt viikonloppuna yöreissu Jyväskylässä, jossa oli lappalaiskoirien erikoisnäyttely. Paikalla oli kaiken kaikkiaan yli 300 koiraa, joista valtaosa lapinkoiria (tietenki).

Rilla kävi kehässä kans, luokkana oli isot narttupennut eli 7-9 kk vanhat nartut. Yhtä aikaa kehässä oli Lyyti-sisko, johon oltiin tutustuttu edellisenä päivänä ja nukuttu yö samassa huoneessa. Hienosti meni tytöillä leikit yhteen, vaikka eivät ennen olleet tutustunutkaan. Lauantai-iltana painit jatku aina puolille öin ja sunnuntaiaamuna jatkettiin jo seitsemän aikaan.

Kehässä Rilla käyttäyty oikein mallikkaasti. Liikkeessä ite juoksin vähän liian kovaa, niin Rillakin meinasi laukkailla, mutta kun hiljensin ite tahtia niin Rillakin pysyi aisoissa. Seisomiset onnistu hienosti, onneksi oli märkä maa, niin neiti hienohelma ei voinu pyllyänsä maahan laittaa ja istumista tarjota, jotta nakin sais. :D

Rillan arvostelu, tuomarina Tanya Ahlman-Stockmari:
"Hyvänkokoinen narttupentu. Riittävä rungon pituus. Oikeat pään mittasuhteet. Hyvä ilme. Riittävästi kulmautunut edestä. Pitkä rintakehä. Tasapainoisesti rakentunut takaosa. Hieman jyrkkä lantio. Liikkuu kapeasti takaa, epävakaasti edestä. Hyvä luonne."

Näin siis, liikkeet saa korjattua varmasti kun harjotellaan juoksemista. En ole sitä juuri ottanut, kun se menee niin hyvin muutenkin. Lantion jyrkkyyskin saadaan loivenemaan kunhan katsoo, että Rillalla ei seisoessa ole takajalat rungon alla.

Väsyneitä ollaan molemmat, siksipä sänkyä kohden, että jaksetaan taas. :) Tokoilut jatkuu normaalisti ens viikolla.

keskiviikko 7. lokakuuta 2009

pk-alo

Tänhään se sitte alko. Puoli viiden aikaan lähettiin kävelemään kotoa Iskon Nesteelle, josta Salla otti meidät kyytiin ja lähettiin kohti Virpiniemen OKK-areenaa. Puoli kuudesta eteenpäin meillä on siis tästä lähtien ihan jouluun asti keskiviikkoisin palveluskoiratreenit. Rillasta tulee suuri ja mahtava palveluskoira. Tai no tiedä siitä suuresta. :)

Tällä kertaa otettiin vain kontaktia ja tutustuttiin halliin. Siinäki oli paljon ihmettelemistä, kaiku sen verran hyvin, että Rillaki jätti suosiolla haukkumiset vähemmälle. Kontakti toimi hyvin, eikä se paljoa siellä muutenkaan hermoillu. Ainoastaan ovi oli vähän pelottava - hankala se oli minunki mielestä. Mutta nakilla siitä ovestaki selvittiin.

Lopuksi otettiin vielä luoksetuloa. Yritettiin tehdä siitä mahdollisimman vauhdikasta. Toisella kerralla oliki sitte kunnon jänisloikat ja meni hyvin. Mallioppilas se on, vaikka oliki selvästi nuorin koko sakista. :)

Hyvin meni hyvä mieli siitä. Huomenna sitten tokopuolen alkeet.