Sivut

tiistai 18. lokakuuta 2011

kun varmasta tulee epävarmaa

Noniin, tj 4 ja sitte ollaan tulikokeessa. Tornion tokokokeesta tuli sunnuntai-iltana kirje, että tervetuloa mukaan, alokasluokassa 11 koirakkoa ja hommat alkaa klo 9. Annina ja Noppa lähtee avoilemaan, ja melkeinpä voin jo nyt pyytää Anninalta anteeksi sitä hermostunutta höpinää, jota se joutuu kuuntelemaan koko matkan lauantaiaamuna.

Treeneissä ollaan käyty kerta viikkoon Sannin ohjauksessa Koirakoulu Vietillä, viime viikolla käytiin myös lappalaiskoiraporukalla treenaamassa Linnanmaan parkkipaikalta ja sieltä nämä tekstin lomassa olevat kuvatki on. Kaikki kuvat on ottanu Taru Vallius.
Varsinkin viikottaisissa treeneissä on tullut huomattua, kuinka niistä liikkeistä, jotka vielä viisi viikkoa sitte tuntui varmalta ko aktiivisempaa treenaamista aloteltiin, on tullu niitä suurimpia kysymysmerkkejä ja jännityksen aiheita tulevia kokeita ajatellen.

Ajattelimpa nyt siis käydä läpi alokasluokan liikkeet ja arvioida, kuinka ne luultavasti (tämänpäiväisten treenien perusteella) tulee menemään lauantaina.
Kuva: Taru Vallius



Luoksepäästävyys: Jos palkkaneuvottelut Rillan kanssa on kunnossa, niin ei pitäis olla ongelmaa. Ei innostu uusista ihmisistä niin paljoa, mutta ei varmastikaan aristele tai väistele. Ihan positiivinen pitäis olla.
Paikallamakaaminen: Siinäpä sitä sitte ollaanki. Jos menee niinko tänään meni, niin huutoa, vikinää, turhautumista ja värkkäämistä on luvassa. Mutta (kootut selitykset osa I) Rilla osaa ottaa kierroksia jo Koirakoulun hallista, joten voi olla paikkasidonnaista. Tai seurasidonnaista, sunnuntain lappalaiskoiratreeneissä oli hirveän hankala olla ko kaikki kivoimmat leikkikaverit oli siinä ihan hollilla, mutta ko ei saanu mennä leikkimään. Paikkamakuu oli muutama viikko sitte vielä yks meän varmimmista liikkeistä, ja paljon tulee olemaan kiinni siitä saanko Rillan siihen oikeaan (ei liian kovaan) vireeseen.
Seuraaminen kytkettynä: Taluttimesta tuskin tulee mitään kummosempia paineita. Taas ratkaisevassa roolissa on palkkaneuvottelut. Kontakti on parantunu huimasti näinä aikoina, samoin käännökset, joten semmonen semihyvä suoritus tulee varmasti.
Seuraaminen taluttimetta: Yhtä hyvä/huono kuin seuraaminen kytkettynä.
Kuva: Taru Vallius
Maahanmeno: Tällä hetkellä yksi meän vahvimmista liikkeistä. Tarjoaa maahanmenoa vähän turhanki helposti, mutta tässä ei siis pitäis olla ongelmaa.

Seisominen: Tässä tapahtunu tällä viikolla huima kehitys, ei tarjoa enää maahanmenoa niin helposti tähän. Ja sain tänään treeneissä tehtyä muutaman hyvän toiston maahanmeno-seisominen-maahanmeno eikä menny sekaisin. Ehkäpä sana ja teko on yhdistyny siellä pienessä pääkopassa. Mutta, edelleen pieni riski maahanmenoon.
Kuva: Taru Vallius



Luoksetulo: jaa'a. Tuskinpa ainakaan kovin vauhdikas tulee olemaan. Eteentuloasento varmastiki suora, etäisyyttä varmaan vähän liikaa, mutta säpäkästi tulee käskystä sivulle.

Vapaahyppy: feivoritti numero 1. Agilitykoirahan tuo ennemminki tuntuu olevan, niin paljon mieluummin kaikkia vauhdikkaita venkoilua vaativia liikkeitä tekee. Jos oikein hulvattomalla tuulella, niin tarjoaa esteen taakse maahanmenoa. Mutta pitää taktikoida ja huutaa joku outo sana siihen, niin se menee hämilleen siksi aikaa että ehin vierelle ja perusasentoon.

Kokonaisvaikutus: Jos on huonopäivä niin sitten ollaan flegmaattisia, kotiväkivallasta kärsiviä kauhukakaroita. Mutta jos meillä on kivaa niin sitte meillä on kivaa.
Kuva: Taru Vallius



Lauantaina ollaan siis ainaki viisaampia, että miten homma olis pitäny tehdä. :)

1 kommentti: