Sivut

maanantai 23. marraskuuta 2009

marraskuista.

taas hetki vierähtäny kirjottamisessa.

Näyttelyreissun jälkeen ei tokoiltukaan muutamaan viikkoon sitte normaalisti: Rilla aloitti juoksunsa heti alku viikosta. Oltiin käymässä Mustissa ja Mirrissä sovittamassa valjaita kun kaupan lattialla näkyi pari veritippaa. Luulin ensin, että Rillalla on menny tassu rikki sorasta, myyjäkin epäili sitä, kunnes tassut tarkistettua totuus valkeni. Lähettiin sitte hyvin äkkiä takasi kotiin, valjaat saatiin kumminkin tilattua.

Ensimmäiset juoksunsa siis neiti alotti. Treenaamiseen ryhmässä tuli kolmen viikon tauko, mutta kotona ollaan tehty aika paljon. Viime viikolla mentiin sitten pitkästä aikaa tokotreeneihin. Pientä muutosta on kyllä koirassa tapahtunut, ei enää haukuttu niin paljoa. Enempi oli se tarkkailija ja Rilla jaksoi tosi hyvin keskittyä pitkäkestoisinkiin liikkeisiin.

Juoksujen aikana koirassa ei suuria muutoksia ollut: ehkä hivenen pehmeämpi ja hellyydenkipeämpi. Mutta molemmat helposti huomioon otettavia asioita. Siivota neiti ei tajunnut itseään eikä jälkiää ennen kuin vasta loppujuoksusta. Eikä Rilla muutenkaan tajunnut mikä homma nyt oikein on menossa. Yläkerran uros kettuterrieri kuulemma oli tajunnut, mikä olisi homman nimi. Omistajan mukaan kotona meno oli ollut kuin villissä lännessä ja rappukäytävässä oli pitänyt mennä ulisten. Onneksi se on nyt ohi. :)

Noutoa aloittelin juoksujen aikana, mutta puinen kapula tuntui Rillasta aikas pelottavalta. Ollaan sitten harjoiteltu noutamista pallolla ja solmunarulla. Mitään kiirettä ole noudon kanssa. Sitten keväällä jos sais liikkeestä kokonaisen.

Viime viikonlopun Rilla oli Haukiputaalla Saaran luona. Kitan ja Rukan ilona. Hyvin oli kuulemma mennyt, Rillakin malttanut rauhoittua siellä. Kahden ja puolen viikon päästä Rilla meneekin sitten kuukaudeksi sinne. Mulla itellä on silloin kuukauden reissu Uuteen-Seelantiin ja Saara lupasi jo Rillasta sovittaessa ottaa neidin silloin hoitoon.

Marraskuu on jo pitkällä, ens viikolla on jo joulukuu, eikä lumesta tietoakaan. Tulis edes pakkasta niin loppuis rapa ja loska.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti